Tietosuoja on meille tärkeä asia. Kerromme avoimesti, mitä tietoja keräämme ja miten käytämme niitä mainosten kohdentamiseen. Olemme myös helpottaneet muokattujen mainosten tarkastelua, hallintaa ja käytöstä poistamista Google-haussa, AdSense-kumppanisivustoilla, Google-sovelluksissa sekä muissa käyttöympäristöissä. Emmekä tietenkään myy tai jaa ilman suostumustasi yksilöiviä tietoja, jotka on saatu mainosten näyttämiseen liittyvistä evästeistä.
Näytämme mainoksia AdWords-ohjelman kautta omilla sivustoillamme sekä Google Display -verkostossa. Lisäksi näytämme AdSense- ja AdMob-ohjelmien kautta mainoksia kolmansien osapuolten kumppanisivustoilla ja palveluissa, kuten erilaisissa sovelluksissa. Pyrimme näyttämään sinulle sopivia mainoksia useilla eri tavoilla.
AdMob- ja Google Display -verkostossa mainosten kohdentamisen perusteena ovat useat tekijät: käyttäjän verkossa tarkastelemat sisällöt, laitteella olevat sovellukset sekä mahdollisesti myös kumppanien toimittamat tiedot. Esimerkiksi lemmikkisivustolla näytettävät mainokset voivat liittyä eläintarvikkeisiin. Lisäksi näytämme aihepiireihin perustuvia mainoksia. Kun selaat Googlen tai kumppaneidemme sivustoja tai lataat ja käytät sovelluksia laitteellasi, Google voi tallentaa selaimeesi tai laitteellesi evästeen tai nimettömän tunnisteen (lisätietoja nimettömistä tunnisteista edempänä). Niiden avulla saamme tietoa sisällöistä ja verkkosivuista, joita olet lukenut, sekä mobiililaitteesi sovelluksista. Näiden tietojen ja/tai kumppanien toimittamien nimettömien tietojen perusteella Google liittää evästeeseen tai nimettömään tunnisteeseen sopivia aihepiiriluokkia ja käyttää niitä aihepiiriin perustuvien mainosten näyttämiseen. Jos esimerkiksi käyt usein matkailusivustoilla, Google saattaa näyttää sinulle enemmän matkusteluun liittyviä mainoksia. Tai jos lataat golfsovelluksen, Google saattaa näyttää golfiin liittyviä mainoksia. Google voi näyttää mainoksia myös viimeaikaisen selaushistoriasi sisällön perusteella. Lisäksi Google voi päätellä käyttäjäryhmätietoja, esimerkiksi sukupuolesi ja ikäryhmäsi, lukemiesi sivujen ja sisältöjen sekä laitteesi sovellustietojen avulla. Jos esimerkiksi suurin osa selaamiesi sivustojen tai lataamiesi sovellusten käyttäjistä on koottujen käyttötietojen perusteella naisia, evästeesi ja nimetön tunnisteesi voidaan liittää naisten käyttäjäryhmään.
Aihepiireihin perustuvien mainosten lisäksi Google sallii mainostajien (myös Googlen) näyttää mainoksia aikaisempien verkossa tai sovelluksissa suoritettujen toimien perusteella, esimerkiksi mainostajan verkkosivustossa tai sovelluksessa vierailun perusteella. Esimerkiksi urheiluvälineliikkeen verkkosivulla tai kauppasovelluksessa vierailleelle käyttäjälle voidaan näyttää kyseisen liikkeen erikoistarjouksia.
Google ei liitä evästeisiin tai nimettömiin tunnisteisiin arkaluontoisia aiheluokkia (esimerkiksi rotuun, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen, terveyteen tai arkaluontoisiin taloudellisiin tietoihin perustuvia aiheluokkia). Google ei myöskään käytä näitä luokkia aihepiiriin perustuvassa mainonnassa.
Jos et ole kirjautunut Google-tiliisi tehdessäsi haun Googlessa, hakutulossivulla näytetään hakutulokset sekä mainoksia, jotka sopivat hakutermiin ja sijaintiisi. Voimme myös hyödyntää tietoja aiemmista hauistasi ja klikkaamistasi mainoksista, jos uskomme, että voimme tarjota niiden avulla osuvampia mainoksia.
Jos olet kirjautunut Google-tiliisi, saatamme käyttää muitakin tietoja valitessamme näytettäviä mainoksia. Saatamme hyödyntää aiempia hakutietojasi, jos uskomme, että haut liittyvät toisiinsa. Jos esimerkiksi teet haun ”Helsinki” ja sen jälkeen haun ”hotellit”, voimme olettaa, että etsit tietoja hotelleista Helsingissä. Käytämme ainoastaan viimeaikaisia hakuja, koska yleensä hakuja ei kannata yhdistää, ellei niitä ole tehty lyhyen ajan sisällä.
Voimme myös muokata hakupalvelun mainoksia Google-verkkohistoriasi avulla. Jos olet esimerkiksi hiljattain klikannut hakutuloksissa lumilautailusivustoa ja tehnyt sitten haun termillä ”loma”, olet todennäköisesti kiinnostunut lomakohteista, joissa voi lumilautailla. Saatamme siis hyvinkin näyttää sinulle mainoksia laskettelukohteista.
Lisäksi voimme käyttää mainosten muokkaamiseen tietoja, jotka olet kertonut meille itsestäsi. Saatat esimerkiksi kertoa jossakin palvelussa pitäväsi tietystä liikkeestä tai tuotemerkistä. Tämän tiedon avulla voimme jatkossa näyttää sinulle sellaisten liikkeiden, tuotteiden ja palveluiden mainoksia, joiden uskomme kiinnostavan sinua.
Gmailissa suurin osa näyttämistämme mainoksista näkyy avoimen sähköpostiviestin vieressä ja vastaa kyseisen sähköpostin sisältöä. Muokattujen mainosten perusteena käytämme kaikkien sähköpostiesi sisältöä. Jos olet esimerkiksi saanut paljon valokuvausta tai kameroita käsitteleviä viestejä, saatamme näyttää sinulle paikallisen kameraliikkeen tarjouksen.
Kaikkia Google-haun, Gmailin ja muiden Google-palveluiden mainoksia ei muokata. Muokkaamme mainoksia vain, jos uskomme lisätietojen parantavan mainosvalikoimaa kannaltasi.
YouTube käyttää DoubleClick-evästettä näyttääkseen aihepiiriin perustuvan mainonnan avulla sinulle sopivia mainoksia. Aiheluokkien määrityksessä käytetään AdSense-verkkosivustoista saatuja tietoja sekä YouTuben käyttötietoja, kuten haetut, katsotut ja ladatut videot sekä muut toiminnot. DoubleClick-eväste liittää selaimesi sopiviin aiheluokkiin ja käyttää luokkia hyväkseen aihepiiriin perustuvassa mainonnassa. Emme yhdistä YouTube- tai Google-tilisi henkilökohtaisia tunnistetietoja ilman lupaasi evästetietoihin, joita käytetään aihepiiriin perustuvien mainosten näyttämiseen. Saat lisätietoja tutustumalla osioon YouTuben mainonta.
Aihepiiri- ja käyttäjäryhmäluokat perustuvat käynteihin Google Display -verkoston sivustoissa sekä muiden palveluiden tai sovellusten käyttöön. Selainten Mainosvalintojen hallintatyökalun avulla voit muokata mainosvalintojasi selainkäytössä lisäämällä itsellesi sopivia aiheluokkia. Selainten Mainosvalintojen hallintatyökalun ja sovellusten Mainosvalintojen hallintatyökalun avulla voit myös poistaa haluamasi aiheluokat. Tällöin Google ei enää näytä sinulle kyseisiin aihepiireihin liittyviä mainoksia. Voit myös muuttaa evästeeseen tai nimettömään tunnisteeseen liitettyjä yleisötietoluokkia. Kun muokkaat mainosvalintojasi, uudet asetukset eivät välttämättä astu voimaan välittömästi, sillä muutosten käsitteleminen kestää jonkin aikaa.
Jos et halua nähdä aihepiiriin perustuvaa mainontaa verkkoselaimissa, voit poistaa sen käytöstä klikkaamalla Poista käytöstä -painiketta Mainosvalintojen hallintatyökalussa. Google tarjoaa myös verkkoselaimille useita vaihtoehtoja, joiden avulla voit poistaa evästeen käytöstä ja tallentaa asetukset selaimeesi pysyvästi. Poistettuasi evästeen käytöstä Google ei enää kerää aiheluokkatietoja, eikä sinulle näytetä aihepiiriin perustuvia mainoksia verkkoselaimessasi. Mainoksia näytetään kuitenkin yhtä paljon kuin ennenkin. Saatamme myös edelleen näyttää sinulle sopivia mainoksia verkkosivun sisällön tai muiden ei-henkilökohtaisten tietojen perusteella. Google voi myös määrittää sivuston sisällön automaattisesti, jolloin evästeitä ei tarvita. Esimerkiksi kotipuutarhoja käsittelevällä sivustolla kaikille vierailijoille voidaan näyttää puutarhanhoitoon liittyviä mainoksia. Lisäksi Google-hakujen yhteydessä tai AdSense haulle -kumppanisivustoilla näytettävät mainokset saattavat edelleen perustua käyttämiisi hakutermeihin.
Jos et halua nähdä aihepiiriin perustuvaa mainontaa sovelluksissa ja muissa käyttöympäristöissä, joissa käytetään nimetöntä tunnistetta, voit poistaa sen käytöstä Mainosvalintojen hallintatyökalun avulla.
Mainosvalintojen hallintatyökalu on Google-sivusto, jossa voit hallita näkemiisi mainoksiin liittyviä asetuksia. Tarkoituksemme on lisätä toimintamme läpinäkyvyyttä ja kasvattaa valinnanvaraa näyttämiemme mainosten suhteen.
Eväste on tekstinpätkä, joka lähetetään verkkosivuston palvelimelta ja tallennetaan verkkoselaimeen. Kuten useimmat verkkosivustot ja hakukoneet, Google käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi ja näyttääkseen sinulle sopivia mainoksia.
Google käyttää AdSense-sivustoilla, kumppanisivustoilla sekä tietyissä Google-palveluissa DoubleClick-evästettä, jotta voisimme näyttää osuvampia mainoksia ja rajoittaa mainosten toistuvia näyttökertoja. Kun käyt verkkosivustolla, katsot mainoksen tai klikkaat Googlen mainospalvelujen tukemaa mainosta, selaimeesi saatetaan tallentaa eväste. Selaimessasi tämän mainosevästeen alkuperänä näkyy verkkotunnus doubleclick.net.
Kun eväste on lisätty selaimeesi, Google pystyy keräämään tietoja selaimen ja tietyn mainoksen vuorovaikutuksesta. Tiedot tallennetaan lokiin, joka näyttää tältä:
time: 06/Aug/2008 12:01:32
ad_placement_id: 105
ad_id: 1003
userid: 0000000000000001
client_ip: 123.45.67.89
referral_url: "http://youtube.com/categories"
”Time” viittaa mainoksen näyttämisaikaan. ”Ad placement id” ja ”ad id” kertovat mainoskampanjan ja näytetyn mainoksen. ”Userid” on näyttömainoksen eväste, jonka perusteella käyttäjän selain tunnistetaan. ”Client IP” on käyttäjän IP-osoite. ”Referral URL” kertoo sen sivun URL-osoitteen, jolla mainos näytettiin. Lokeihimme tallennetaan myös tieto siitä, onko mainosta klikattu tai käytetty muuten.
Näiden tietojen avulla Google voi näyttää aihepiireihisi liittyviä mainoksia, hallita mainosten näyttökertoja sekä mitata mainoskampanjoiden tehokkuutta. Käyttäjät, jotka eivät halua nähdä tällä tavoin kohdistettuja mainoksia, voivat poistaa mainosevästeet käytöstä. Poista käytöstä -painiketta klikkaamalla suoritettava toiminto on selainkohtainen.
Nimettömien tunnisteiden avulla voimme näyttää mainoksia sovelluksissa ja muissa käyttöympäristöissä, joissa evästeitä ei voi käyttää. Näyttääksemme sinulle osuvia, aihepiireihisi sopivia mainoksia saatamme käyttää palvelujen käyttötietoja sekä muita kuin yksilöiviä tietoja, kuten käyttäjäryhmätietoja.
Mobiilisovellukset voivat tarkastella laitetunnustasi ja lähettää sen Googlelle käyttäessäsi sovellusta, joka näyttää Google AdSense- tai AdMob-mainoksia. Vaikka saisimmekin laitetunnuksesi, yhdistämme tietoja vain anonyymeihin tunnuksiin, emme laitetunnuksiin. Jos laitetunnuksesi lähetetään meille, laitteellesi luodaan sitä vastaava anonyymi tunnus. Voit itse säädellä anonyymin tunnuksen käyttöä, ja voit nollata tai poistaa sen käytöstä milloin tahansa. Laitetunnuksia ei voi muuttaa tai poistaa.
Google Analytics on Googlen ilmainen verkkoanalytiikkatyökalu. Se tarjoaa verkkosivustojen omistajille tietoa siitä, miten käyttäjät toimivat sivustolla. Google Analytics kerää tiedot nimettömästi, analysoi ne ja raportoi verkkosivuston trendit yksilöimättä vierailijoita. Analytics käyttää omia evästeitään vierailijoiden toiminnan seuraamiseen. Evästeiden avulla tallennetaan muun muassa tieto vierailun ajankohdasta, mahdolliset aikaisemmat vierailut sekä sivusto, jolta vierailija siirtyi verkkosivulle. Asiakkaille on tarjolla useita erilaisia raportteja vierailijoiden toiminnasta verkkosivustolla. Tietoja voidaan hyödyntää verkkosivuston ja sen näkyvyyden kehittämisessä. Jokaiselle verkkosivustolle on erillinen eväste, joten käyttäjän toimintaa seurataan ainoastaan sivustokohtaisesti. Analytics-ohjelmiston käytöstä on aina ilmoitettava verkkosivuston käyttäjille. Jotkut selaimet ilmoittavat, kun tällainen eväste lähetetään, jolloin evästeet voidaan hylätä tapauskohtaisesti. Evästeiden poistamisen lisäksi voit asentaa selaimeesi Google Analyticsin käytön estävän laajennuksen. Se estää Google Analyticsia keräämästä sivustokäynteihisi liittyviä tietoja.
DoubleClick- ja Google Analytics -evästeiden lisäksi Google käyttää evästeitä selvittääkseen, moniko Googlelta ostettua mainosta klikkaava käyttäjä lopulta ostaa mainostajan tuotteita. Tulosseurantaeväste tallennetaan selaimeen ainoastaan silloin, kun käyttäjä klikkaa Googlen toimittamaa mainosta, jolle on otettu tulosseuranta käyttöön. Kyseiset evästeet vanhenevat 30 päivässä, eivätkä ne yksilöi käyttäjiä. Jos eväste ei ole vielä vanhentunut käydessäsi mainostajan verkkosivuston tietyillä sivuilla, Google ja mainostaja saavat tiedon, että klikkasit mainosta ja jatkoit kyseiselle sivulle. Jokaisella mainostajalla on erillinen eväste, joten evästettä ei voi seurata eri mainostajien verkkosivustoilla. Jos haluat poistaa tulosseurantaevästeet käytöstä, voit määrittää selaimen estämään evästeet googleadservices.com-verkkotunnuksesta.
Koska iOS- ja Android-selaimissa ei ole vielä verkkotunnuskohtaisia evästeasetuksia, on kaikki evästeet poistettava käytöstä, mikäli haluat estää tulosseurannan mobiilikäytössä.
Mainosvalintojen hallintatyökalu sovelluksille -version avulla voit muokata mainoksiin liitettyjä kiinnostuksen kohteitasi, nollata mainosasetuksesi tai kieltäytyä aihepiiriin perustuvasta mainonnasta mobiililaitteilla.
Vaihda asetuksia seuraamalla alla olevia mobiililaitettasi koskevia ohjeita.
Android
iOS
Mobiilisovellustesi mainosasetuksia voidaan soveltaa myös verkkoselaimesi Google-mainoksiin ja päinvastoin. Voit hallinnoida selaimessa näytettävien Google-mainoksien asetuksia Mainosvalintojen hallintatyökalu selaimelle -versiossa.