Yritys
Tekniikan esittely
Siirry kohtaan:
Olisi hankalaa kuvailla kaikkea tuotteidemme ja palveluidemme käyttämää teknologiaa yhdellä sivulla, mutta tässä katsaus tuotteidemme takana oleviin tärkeimpiin tekniikoihin.
Haku
Toinen
yrityksen perustajista, Larry Page, on kuvannut täydellistä hakukonetta sellaiseksi,
joka "ymmärtää täsmälleen, mitä tarkoitat, ja palauttaa täsmälleen sellaisia tuloksia
kuin haluat". Emme voi väittää, että Google-haku on jo saavuttanut tämän tavoitteen,
mutta kehitämme jatkuvasti uusia tekniikoita, joiden avulla etenemme aina lähemmäs
päämääräämme.
Hakuprosessi alkaa jo ennen hakukyselyn kirjoittamista: Google selaa verkkoa jatkuvasti indeksointiroboteiksi tai Googleboteiksi kutsuttujen ohjelmien avulla. Indeksointirobotti käy sivulla, kopioi sen sisällön ja siirtyy sivulla olevien linkkien kautta uusille sivuille. Prosessi toistetaan aina uudestaan, kunnes robotti on indeksoinut miljardeja verkkosivuja.
Seuraavaksi Google käsittelee nämä sivut ja luo niistä kirjan sisällysluetteloa muistuttavan hakemiston. Jos verkon ajatellaan olevan valtava kirja, Googlen hakemistossa luetellaan kaikki kirjan sivuilla olevat sanat, niiden sijainti, tiedot sivuilla olevista linkeistä ja niin edelleen. Hakemisto on jaettu hallittavissa oleviin osioihin ja tallennettu koko maailman kattavaan tietokoneverkostoon.
Kun käyttäjä kirjoittaa hakukyselyn Googlen hakukenttään, haku lähetetään Googlen koneille ja vertaamalla sitä kaikkiin hakemistomme asiakirjoihin löydetään kaikkein osuvimmat hakutulokset. Järjestelmämme koostaa silmänräpäyksessä luettelon osuvista sivuista ja valitsee sivuilta hakuun sopivat tekstikatkelmat, kuvat, videot tai muun sisällön. Käyttäjälle näytetään hakutulosluettelo, jossa näytetään osuvia tietokatkelmia jokaisen hakutuloksen yhteydessä.
Kuten Larry aikoinaan totesi, haluamme palauttaa sinulle "täsmälleen sellaisia tuloksia kuin haluat".
Hakukoneen suorittama indeksointi ja tulosten näyttäminen on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Muut Google-haun tärkeimmät osatekijät ovat:
- osuvuus. Kuten Larry aikoinaan totesi, haluamme palauttaa sinulle "täsmälleen sellaisia tuloksia kuin haluat". Kun Google perustettiin, yksi sen tärkeimmistä innovaatioista oli PageRank-tekniikka. Se määritti verkkosivun tärkeyden katsomalla, mitkä muut sivut sisälsivät siihen johtavia linkkejä, sekä tarkastelemalla muita tietoja. Nykyään käytämme sivustojen sijoituksen määrittämiseen PageRankia ja yli 200 muuta signaalia, ja päivitämme algoritmeja viikoittain. Tarjoamme esimerkiksi henkilökohtaisia hakutuloksia verkkohistoriasi ja sijaintisi perusteella.
- kattavuus. Googlen hakukoneen aloittaessa vuonna 1998 se sisälsi vain 25 miljoonaa sivua, joka oli jo silloin vain pieni murto-osa verkon sisällöstä. Nykyään indeksoimme useita miljardeja verkkosivuja, ja hakemistomme koko on noin sata miljoona gigatavua. Jatkamme edelleen palveluidemme kattavuuden parantamista. Vuonna 2007 julkaisimme yleishaun, joka tekee hausta yhä kattavamman lisäämällä hakutuloksiin kuvia, videoita, uutisia, kirjoja ynnä muuta.
- tuoreus. Googlen alkuaikoina Googlebot-robotit indeksoivat verkkoa kolmen tai neljän kuukauden välein. Googlen kautta löydetty sisältö oli siis yleensä jo vanhentunutta. Nykyään verkkoa indeksoidaan jatkuvasti, ja haku löytää uudet uutiset, blogit ja tilapäivitykset minuutteja tai jopa sekunteja niiden julkaisemisen jälkeen. Reaaliaikahaun avulla voimme näyttää käyttäjille uusia uutisaiheita kattavasta lähdejoukosta lähes välittömästi tapahtumien jälkeen.
- nopeus. Keskimääräinen haun vastineaika on noin yksi neljäsosasekunti. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että silmän räpäytys kestää noin yhden kymmenesosasekunnin. Nopeus on tärkeä tekijä haussa, minkä vuoksi emme yleensä ota käyttöön uusia ominaisuuksia, jos niiden arvioidaan hidastavan palveluamme. Insinöörimme kehittävätkin jatkuvasti uusien ominaisuuksien lisäksi tapoja nopeuttaa hakua entisestään. Fiksun koodin lisäksi olemme kehittäneet ympäri maailmaa hajautetun tietokonejärjestelmän, joka takaa nopeat hakuajat. Ennakoivan tekstinsyötön ja Google Instantin kaltaisten tekniikoiden avulla näytämme käyttäjille hakutuloksia ja hakutermejä jo ennen kuin haku on kirjoitettu loppuun.
Mainokset
Verkkomainonta on kehittynyt suurin harppauksin ensimmäisten verkossa näytettyjen bannerimainoksien jälkeen. Viimeisen 15 vuoden aikana verkkomainonta on kehittynyt kaikkia perinteisen mainonnan muotoja tehokkaammin internetin ja sen käyttäjien kehittymisen myötä. Käytössä ovat nyt muun muassa avainsanahakumainonta, multimedianäyttömainokset sekä suoratoistovideomainokset. Googlen mainosratkaisut ovat kehittyneet alan kanssa samaa tahtia, mutta tavoitteenamme on edelleen näyttää mainoksia, jotka ovat niin hyödyllisiä ja osuvia, että niitä voi pitää jo itsessään tiedonlähteinä.
Esimerkiksi
AdWordsissa mainostajat valitsevat avainsanoiksi heidän yritystään kuvaavia sanoja
ja ilmauksia. Kun käyttäjät tekevät Googlesta hakuja avainsanojen avulla, sanoihin
liittyviä mainoksia voidaan näyttää hakutuloksien yhteydessä. Hinnoittelemme mainokset
huutokauppaperiaatteella, joka suoritetaan aina käyttäjän kirjoittaessa hakukyselyn.
Mainostajat maksavat vain käyttäjän napsauttaessa heidän mainostaan, ja järjestelmämme
takaa, että he maksavat vain pienimmän mahdollisen mainospaikan säilyttämiseen
tarvittavan summan. He voivat myös seurata kampanjoidensa tuloksia välittömästi.
Annamme
markkinoijille jatkuvaa palautetta, eikä heidän enää tarvitse arvailla kampanjansa
tehokkuutta tai kuluttajien tarpeita. Palaute koostetaan anonyymisti käyttäjiltä, jotka
äänestävät mainosta napsauttamalla, löysivätkö he haluamansa ja olivatko he tyytyväisiä
näytettyyn mainokseen. Google
Analytics tarjoaa mainostajille koostettuja mittaustietoja siitä, miten käyttäjät
löytävät mainostajien sivustoon, mitä he sivustossa tekevät, suorittavatko he ostoksen
tai liittyvätkö he palvelun jäseneksi ja mihin he sivustosta poistuessaan siirtyvät.
Näiden tietojen avulla markkinoijat voivat tehdä kokeiluja ja parantaa kampanjoitaan
jatkuvasti: he voivat kokeilla eri avainsanoja ja mainostekstejä, seurata
avainsanojensa arvoa ja testata eri ulkoasuja etusivullaan. Kaiken takana on pyrkimys
tarjota kuluttajille osuvaa tietoa ja laadukas sivuston käyttökokemus. Kun mainostajat
tuntevat asiakkaiden käytöksen ja trendit, hausta myyntiin johtavasta polusta voidaan
optimoida sellainen, että mainostajat saavuttavat asiakkaat ja vastaavat heidän
tarpeisiinsa, löytävät uusia käyttäjiä ja parantavat sijoituksestaan saamaansa tuottoa.
Hankalassa taloustilanteessa kustannustehokkuudella on suuri merkitys.
Mittaustyökalujemme avulla markkinoijat voivat ohjata sijoituksensa todistetusti
tehokkaisiin hankkeisiin.
Käytämme
samankaltaista tekniikkaa sekä näyttömainonnassa että muissa mainosmuodoissa.
Pyrkimyksemme on rakentaa työkaluja, jotka tekevät mainoksien ostamisesta ja myymisestä
yksinkertaisempaa, tehostavat mainontaa ja sen mittaamistapoja ja antavat useammille
tahoille mahdollisuuden tulla mukaan verkkomainonta-alalle. Esimerkiksi Google Display -verkosto on
kasvanut yksinkertaisista tekstimainoksista kattamaan erilaisia muotoja, kuten
multimedia-, video-, kuva- ja Flash-mainoksia, ja verkoston avulla mainostajat
saavuttavat käyttäjiä yli miljoonan
AdSense- ja DoubleClick Ad
Exchange -kumppanisivuston sekä Googlen palveluiden kuten Google Financen ja
YouTuben kautta. Sovitamme mainokset julkaisijoiden verkkosivuille useiden tekijöiden
mukaan, esimerkiksi valitsemalla sivun sisältöön liittyviä mainoksia. Automaattinen
prosessi määrittää AdWordsin tapaan, mitä mainoksia missäkin näytetään ja paljonko
kutakin mainostaja veloitetaan.
Olemme myös luoneet työkaluja kuten DoubleClick Ad Exchange, joka on ensimmäinen näyttömainospaikkojen reaaliaikainen huutokauppapalvelu. Ad Exchange tuo yhteen mainosverkostoja, mainostoimistoja ja suuria julkaisijoita. Näin mainostajat voivat tehdä reaaliaikaisia hintatarjouksia mainospaikoista näyttökertakohtaisesti ja näyttää oikean näyttömainoksen oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan. Käyttämällä "dynaamista valintaa" palvelu auttaa julkaisijoita maksimoimaan sekä suoraan heidän myyjiensä myymien mainospaikkojen että epäsuorasti mainosverkostojen kautta myytyjen mainospaikkojen tuotot näyttökertakohtaisesti. Miljardien näyttökertojen mittakaavassa tämä voi kasvattaa verkkojulkaisijoiden tuloja merkittävästi.
Sovellukset
Ennen vanhaan ihmisten yhteydenpitoon, viestintään ja yhteistyön tekoon käyttämät tietokonesovellukset, kuten sähköposti, tekstinkäsittely, kalenterit ja taulukot, jouduttiin aina asentamaan tietokoneeseen. Ohjelmistot tukkivat tietokoneen vanhoilla tiedostoilla ja versioilla. Jos kaadoit kahvisi tietokoneen päälle, tiedostosi olivat mennyttä. Lisäksi ohjelmia piti päivittää jatkuvasti aina uuden version tullessa saataville. Näistä ongelmista on päästy kokonaan eroon verkkopalveluna tarjottavien sovelluksien myötä.
Verkkopalveluna tarjottavat sovellukset sijaitsevat internetissä, joten niiden käyttöön
ei enää tarvita erityisiä ohjelmistoja tai laitteistoja. Pelkkä internetyhteys riittää.
Palveluiden ansiosta voit käyttää tiedostojasi mistä tahansa ja millä tahansa
laitteella, jossa on selain: älypuhelimella, minikannettavalla tai kannettavalla
tietokoneella. Sinun ei tarvitse miettiä, onko sovellus yhteensopiva tietokoneesi
kanssa tai milloin se tulee päivittää. Tiedostosi ovat turvassa kiintolevyn päälle
kaadetun kahvin aiheuttamilta katastrofeilta. Voit myös jakaa tiedostosi kenen kanssa
haluat tai pitää ne täysin yksityisinä. Jos teet yhteistyötä tietyssä projektissa,
kaikki osallistujat voivat työstää samaa asiakirjaa ilman tallennuksia ja eri
versioiden jatkuvaa liittämistä ja sähköpostittamista, jonka aikana tietoja voi
mahdollisesti mennä hukkaan.
Yksityiskäyttäjille verkkopalveluna tarjottavat sovellukset helpottavat jokapäiväistä elämää: mieti, kuinka hienoa olisi häitä suunnitellessasi pystyä käyttämään vieraslistaa, budjettia ja muita tärkeitä tietoja sekä kotoa että töistä, ja pystyä jakamaan tiedot tulevan puolisosi ja perheesi kanssa ja pyytää heiltä mielipiteitä ja suunnitteluapua. Verkkopalveluna tarjottavat sovellukset säästävät sekä suurille että pienille yrityksille selvää rahaa, kun ohjelmistoja ei enää tarvitse ostaa ja päivittää erikseen jokaiselle koneelle. Samalla myös työntekijät voivat käyttää aikansa tuottavammin.
Tämä on mahdollista, koska sovellukset ja niissä käytettävät tiedot on tallennettu Googlen koneille oman kiintolevysi tai yrityksesi ylläpitämien palvelimien sijaan. Säilytämme tiedoista reaaliaikaisia kopioita useilla eri paikoissa sijaitsevilla palvelimillamme, joten huoltotaukoja ei tule ja tietosi on varmuuskopioitu ja suojattu.
Mobiililaitteet ja Android
Mobiililaitteista on nopeaa vauhtia tulossa maailman tärkein tietojenkäyttötapa. Me
Googlella olemme sitoutuneet kehittämään tuotteitamme siten, että niitä voidaan käyttää
myös näillä pienillä laitteilla. Useille ihmisille mobiililaite on ensisijainen tai
jopa ainoa tapa internetin käyttämiseen, joten suunnittelemalla tuotteemme
mobiililaitteilla käytettäväksi edistämme olennaisesti tavoitettamme tuoda tiedot
mahdollisimman monien saataville. Tavoitteemme on rakentaa mobiilisovelluksia kuten
Google Maps ja Gmail, joita voi käyttää useilla eri laitteilla ja useissa eri
paikoissa.
Android on ilmainen, avoimen lähdekoodin
mobiilikäyttöliittymä, jota kaikki kehittäjät voivat käyttää ja jonka kaikki puhelimien
valmistajat voivat asentaa laitteeseensa. Tuomalla mobiililaitteet kaikkien kehittäjien
käyttöön uskomme edistävämme innovaatioita ja lisäävämme käytettävissä olevia
vaihtoehtoja, mistä on hyötyä kaikille matkapuhelimien käyttäjille.
Google Chromen
Esittelimme Google Chromen syyskuussa
2008, koska uskoimme, että moderni selain, joka on suunniteltu nykyaikaisen
monipuolisen ja dynaamisen verkon ominaisuuksien mukaiseksi, parantaisi käyttäjien
käyttökokemusta ja edistäisi uusia innovaatioita. Google Chromen perusajatuksia oli
kolme: nopeus, yksinkertaisuus ja turvallisuus.
Google Chromen perusajatuksia oli kolme: nopeus, yksinkertaisuus ja turvallisuus.
Chromen ulkomuoto on linjakas ja minimalistinen, ja se auttaa käyttäjiä suuntaamaan huomionsa verkossa tehtäviin asioihin häiritsemättä näkymää tarpeettomilla valikoilla ja kuvakkeilla. Jokainen selaimen osa-alue on suunniteltu nopeutta ajatellen, ja tehokkaan itse kehittämämme JavaScript-moottori V8:n avulla Chrome lataa monimutkaisia verkkosovelluksia salamannopeasti. Chromen suunnittelussa oli jatkuvasti mukana myös ajatus turvallisuudesta. Jokainen selaimen sivu on eristetty omaan "hiekkalaatikkoonsa", joka lisää selaimeen lisäsuojauskerroksen. Lisäksi selainta päivitetään automaattisesti uusien virhekorjaus- ja suojauspäivitysten ollessa saatavilla. Tämän lisäksi rakensimme selaimeen tuen HTML5:lle sekä laajennusgallerian, jonka avulla voit muokata ja parantaa omaa selauskokemustasi.
Rakennamme parhaillamme Chromen pohjalta Google Chrome -käyttöjärjestelmää uudelle laitteistosukupolvelle. Käyttöjärjestelmä jakaa tietysti samat Chromen perusajatukset: nopeuden, yksinkertaisuuden ja turvallisuuden.
Ja lisää...
Etsimme jatkuvasti seuraavaa suurta innovaatiota, seuraavaa tapaa tehdä helppokäyttöisestä ja hyvästä tuotteesta entistäkin helppokäyttöisempi ja parempi vaikka luulit, ettei se enää olisi mahdollista. Joskus työmme tuloksena on pieni vain harvojen huomaama parannus, kuten uusi tapa esittää tietty hakutuloksen osa. Toisinaan puramme kaiken saavuttamamme maan tasalle ja aloitamme alusta.
Joskus yhdistämme muutamia tekniikoita ja saamme näin aikaan jotain vielä hyödyllisempää. Google-kääntäjä esimerkiksi on maailman suurin konekäännösmoottori. Se sisältää yli 50 kieliparia. Google-kääntäjän mobiiliversio voi lisäksi äänitunnistuksen avulla litteroida äänesi, kääntää sanomasi toiselle kielelle ja sanoa uuden, käännetyn ilmauksen. Tämä on vain yksi esimerkki asioista, jotka ovat nykyään mahdollisia. Ja kehittelemme jatkuvasti lisää uusia ideoita.
Sivun alkuun